Kevätkaudella jokainen kymppikortin loppuun käyttänyt voi osallistua arvontaan, joka suoritetaan kauden päätteeksi 15.6.2024. Palkintoina on tuotelahjakortteja ja pääpalkintona lahjakortti jalkahoitoon.


Hathajoogaa pienryhmäopetuksessa.

Hathajoogaa vasta-alkajille sekä edistyneemmille joogaajille. Rajoitettu ryhmäkoko  mahdollistaa yksilöllisten tarpeiden huomioimisen opetustilanteessa. Perusryhminen lisäksi Kajossa on mahdollisuus osallistua äitiys-, seniori- ja äijäjoogaan sekä yksilölliseen joogaterapiatyöskentelyyn.

Ikä tai kehon rajoitteet (lihasjäykkyys, krooniset sairaudet tms.) eivät ole este joogaharjoitukselle. Opettajalle on hyvä mainita omista rajoittestaan, joten hän voi antaa tilanteeseen sopivan harjoitusvaihtoehdon. Joogan tavoitteena on vähentää ongelmia erilaisten harjoitusten avulla. Näihin kuuluvat mm. kehon ja hengityksen kanssa työskentely asanaharjoituksessa, sekä keskittymiskykyä vahvistavat mielikuva- ja ääniharjoitukset.

Kajon opettajat ovat pääsääntöisesti opiskelleet Suomen Joogaliiton jooganopettajakoulutuksessa, jossa korostuvat mm. eettisyys, vastuullinen yhteisöllisyys, sekä omaan harjoitukseen keskittyminen. Koulutus on monivuotinen ja  Euroopan Joogaunionin hyväksymä.

"Joogaperinteen mukaisesti ihminen selvittää itselleen elämänkatsomukselliset kysymykset oman vakaumuksensa ja kulttuurinsa pohjalta."  -SJL

Hathajoogan alkeet


Kevään lyhytkurssilla tutustutaan hathajoogan perusteisiin. Kuunnellaan kehon tuntemuksia lempeiden liikkeiden aikana, sekä luodaan yhteyttä omaan luonnolliseen hengitykseen. Rentoutumisharjoitukset palauttavat voimavaroja. Tunnilla saa hellittää, ja tehdä sen mikä tuntuu itselle sopivalta. Joogasta voi saada helpotusta kehon ja mielen kireyteen, selkävaivoihin ja stressiin. Kurssi sopii vasta-alkajille sekä hieman jooganneille.


To klo 18-19.30

7.3-15.6.2024 (ei 28.3 ja 25.4.)

Hinta femmakortti 75 € / kymppikortti 145 €

Kertamaksu 16 €


Opettaja: Anna Kolehmainen

Lisätiedot ja ilmoittauminen: anna.kolehmainen@gmail.com, 044 3401505


Lempeää joogaa aamupäivään


 Aamupäivän joogaharjoituksessa tehdään treffit oman kehon ja mielen kanssa. Tietoinen hengitys ja lempeä asanaharjoitus maadoittavat tähän hetkeen ja lisäävät keskittymiskykyämme sekä kehon liikkuvuutta. Hathajooga on perusta, josta lähdemme liikkeelle omaa kehoa kuunnellen. Harjoituksissa tutkitaan keskeisiä asanoita, ja niiden vaikutuksia. Joogaharjoitus vahvistaa kehoamme kannattelevia lihaksia ja joustavuutta, yhteys hengitykseen hiljentää mielenliikkeitä. Harjoitukset sopivat kaikille ja niitä voi muunnella oman tarpeen mukaan. Ohjaan aamupäivän joogaharjoitukset osana Suomen joogaliiton jooganopettajan opintojani ja olen kiitollinen palautteesta.



Tiistaisin klo 11.00-12.30 

16.1-7.5.2024

Hinta: 12 € kerta tai kymppikortti 110 € ja 5 kerran kortti 52 €

Opettaja Mervi Suomalainen

Ilmoittautumiset: mervi.suomalainen@hameenlinna.fi



Äijäjoogan perus- ja jatkoryhmät tiistaisin

Voimaa ja notkeutta joogan avulla.

Miesten oma ryhmä sopii kaikenikäisille äijille, jotka toivovat itselleen lisää lihasten vahvuutta ja nivelten liikkuvuutta. Rauhallisessa rytmissä tehdyt liikkeet huoltavat erityisesti selän alueita, rentouttaen lihaksia ja ennaltaehkäisten selkäkipua. Joogaharjoitus ei edellytä notkeutta, päinvastoin: Mitä jähmeämpi keho, sitä enemmän harjoitus on sinulle hyödyksi. Joogan menetelmien avulla mielen keskittämisen- sekä rentoutumisen taito kehittyy asteittain. Perusryhmä sopii myös vasta-alkajille. Jatkoryhmä sopii kokeneemmille joogan harrastajille. 

Äijäjooga perusryhmä tiistaisin klo 16.30-18.00

Äijäjoogan jatkoryhmä tiistaisin klo 18.30-20.00

Kevään äijäjoogat 9.1-11.6 2024 (ei 27.2.)


Astangajooga viikkotunnit


”Aloita siitä missä olet.”


Ohjattu joogaharjoitus astangajoogan 1. asentosarjaa seuraten. Sopii vasta-alkajille sekä pidempään harjoitelleille. Joustavuutta ja voimaa sekä mielen ja kehon tasapainoa vahvistava joogaharjoitus. Lempeällä tavalla itsensä haastamista ja lopuksi hetki rentoutumiselle.


Lämpimästi tervetuloa!


keskiviikkoisin Joogakoulu Kajossa klo 16:30-18 (90min)

10.1-29.5.2024 ( ei tuntia 14.2, 28.2 ja 1.5 )

Kertamaksu 16€

Kymppikortti 145 €

Femmakortti 75 €


Ohjaajana jooga-ohjaaja, Rosen-terapian opiskelija, fysioterapeutti Susanna Raitamäki


Varmista paikkasi ilmoittautumalla etukäteen tai voit vain saapua paikalle.

Ilmoittautumiset ja lisätiedot: 

Susanna Raitamäki / 0407694998 / susanna@rosenmenetelma.fi



Pranayama viikkotunnit


Tehdään ohjatusti sarja hengitysharjoituksia, jotka auttavat rauhoittamaan ja tasapainottamaan mieltä. Sopii kaikille, tutustuminen joogan asanaharjoitukseen ennen pranayamaa suositeltavaa. Mukaan voi tulla milloin vain kevään aikana.


Keskiviikkoisin klo 15-16


6.3.-29.5.2024 (ei 1.5.)


Kertamaksu 12€ / Kymppikortti 100€ / Femmakortti 55€


Opettajana: Susanna Raitamäki

susanna@rosenmenetelma.fi/ 0407694988




Hathajoogan perusryhmä


Kurssilla teemme dynaamista joogaharjoitusta, joka valmistelee kehoa viipymiseen valitussa tavoiteasanassa eli jooga-asennossa. Harjoitus lisää kehon voimaa ja notkeutta. Se kehittää mielen keskittymiskykyä sekä rentoutumisentaitoa. Harjoitus on lähestymistavaltaan viniyoga tyyppinen. Etenemme pienin askelin, ja oman kehon tilannetta kuulostellen. Näin joogaharjoitus etenee asteittain, lisäten hyvinvointiasi ja sisäistä hiljaisuutta. Kurssi sopii myös vasta-alkajille.

Perjantaisin klo 14.30-16.00


Kevään kurssi 12.1-15.6.2024 ( ei 1.3 ja 29.3 )

Kertamaksu 16 €, Femmakortti 75 €. Kymppikortti 145 €.

Opettaja: Anna Kolehmainen,anna.kolehmainen@gmail.com,puh. 044 340 1505

 


Hathajoogan jatkoryhmä 


Joogafilosofiaa ja harjoitusta edistyneemmille.


Kurssilla tarkastellaan klassisten joogatekstien sisältöjä käytännön harjoituksessa. Tunnit alkavat lyhyellä luennolla, jonka jälkeen teemme asanaharjoituksen, edeten asteittain kohti tavoite-asanaa ja sisäisen hiljaisuuden kokemusta. Tunneilla lähestymme klassisia asanoita niiden sovellusten kautta. Näin harjoitus soveltuu sinun yksilöllisiin tarpeisiisi. Voit osallistua jatkoryhmään, mikäli sinulla on aikaisempaa joogakokemusta.

Perjantaisin klo 16.30-18.00   


Kevään kurssi 12.1-15.6.2024 ( ei 1.3 ja 29.3 )

Kertamaksu 16€/  Kymppikortti 145 €/Femmakortti 75 €

Opettaja: Anna Kolehmainen,  anna.kolehmainen@gmail.compuh. 044 340 1505



Joogaharjoitus muokkautuu sinulle sopivaksi asiantuntevassa ohjauksessa. 

Seniorijoogan perusryhmä


Tunneilla liikutamme selkärankaa ja vahvistamme lihaskuntoa. Harjoitukset  kehittävät tasapainoa ja keskittymistä. Joogaharjoituksella voidaan ylläpitää terveyttä ja ennaltaehkäistä iän mukanaan tuomia ongelmia. Tunnit sopivat myös vasta-alkajille.

Apuvälineenä käytämme tuolia, korkkitiiliä ja vöitä.


Perjantaisin klo 11-12.30


Kevään kurssi 12.1-15.6.2024 ( ei 1.3 ja 29.3 )

Kertamaksu 16€/ Kymppikortti 145 €/Femmakortti 75 €

Opettaja: Anna Kolehmainen, anna.kolehmainen@gmail.com,puh. 044 340 1505


Seniorijoogan jatkoryhmä

Kokeneempien seniorijoogaajien ryhmässä tunti alkaa lyhyellä joogafilosofia katsauksella, jonka jälkeen  sovellamme teoriaa käytännön harjoituksessa.Teemme ohjatusti lempeitä asanoita, joiden puitteissa kirkastamme keskittymistä ja työskentelemme hengityksen kanssa. Etenemme asteittain kohti hiljaisempia mielentiloja. Voit osallistua jatkoryhmään, mikäli sinulla on aikaisempaa joogakokemusta.


Torstaisin klo 11-12.30


Kevään kurssi 11.1-14.6.2024 ( ei 29.2 ja 28.3 )

Kertamaksu 16€/ Kymppikortti 145 €/Femmakortti 75 €

Opettaja: Anna Kolehmainen, anna.kolehmainen@gmail.com

puh. 044 340 1505